Kuka teki huorin?

Jos oikeasti olisin pahoillani pitkästä hiljaisuudesta, sanoisin tähän jotain puolikuivaa ja latteaa. En kuitenkaan ole; viimeiset kuukaudet ovat menneet sutjakasti ajatusten Ulan-Batorilla. Voin asetella toisin; minulla on ollut paljon vähemmän asiaa teille kuin teillä minulle. Alkaneen vuoden kunniaksi haluaisin kuitenkin vastata innokkaimpien lukijoiden, joihin kuuluvat herrat Gugle ja Ya-hoo, toistuviin kysymyksiin.

Kuka oon?

En tiedä, eikä voisi vähempää kiinnostaa.

Himo

Se lyhyt hetki mitättömyyden tunteen ja nolouden välissä.

Himo + työkaveri

Kuin edellinen, mutta tuplanoloudella kun on mennyt käsipyykille kerroksen vessaan kuvallisen puhelinluettelon kanssa ja unohtanut laittaa oven lukkoon.

Ruuan himo

Se lyhyt hetki täyden lompakon ja kulmakunnan parhaassa ruokapaikassa koetun petetyksi tulemisen tunteen välissä kun aika ehdalta kalskahtava ranskalainen annos paljastuu pariksi siivuksi potaattia ja nälkiintyneen rotan kokoiseksi pihviksi jotka on aseteltu näyttäväksi keoksi.

Pikkupomot

Ihmisiä (laajasti tulkiten) joilla on kykyihin nähden varsin suuret luulot itsestään ja kotona kiva pikkuvaimo tai -mies silittämässä kauluspaitoja. Oikeat pomot silittävät paitansa itse.

Seksi

Hikistä, likaista ja lotisevaa touhua, jonka jälkeen pippeli on kurttuinen rusina ja nälättää.

Romanttinen seksi

Hommailun loppumisen jälkeen pöperöt on jo pöydässä odottamassa.

Ranskalaiset mikrossa

Oiva kiertoviittaus Polynesialle.

Rakkaus

On ikuinen, mutta ikuisuus päättyy ja minä tiedän sen.

Sitä luulee tietävänsä kaiken

Ja ryhtyy opettajaksi, konsultiksi tai lahkonjohtajaksi.

Kivaa panemista

Vähän niin kuin rauhallista sotimista tai vitutuksesta vapaata veroilmoituksen täyttöä.

Ahneus

On sitä että haluaa toisen lehmän vaikka edellisenkin minkkiturkki on vielä osamaksussa, tai toisen sonnin vaikka jääkaappi on taas tyhjä ja vessanpöntössä siivoamattomat haulikkopaskat.

Lisäksi minut on haastettu Anneli Tempakan puhelintoivekonserttiin nuorille. Minusta näissä ei ole mitään outoa:

Tarkistan iltaisin asunnon salakuuntelulaitteiden varalta ja ajan varmuudeksi kolmea eri vakoiluohjelmaskanneria tietokoneessa. Jostain syystä ne aina hälyyttävät toisistaan.

Tykkään katsella nousevia lentokoneita, mutta en voi sietää laskeutuvia.

En ole ikinä käynyt Tampereen Lenin-museossa mutta näen usein unta jossa pakenen sinne.

Talvisin heittelen parvekkeelta pakastimessa kovetetuilla lumipalloilla kaduilla haahuilevaa nuorisoa jos ovat a) kovaäänisiä tai b) omaavat lökäfarkut.

Joskus kuuntelen Baddingin tuotantoa, juon useita pulloja halpaa punaviiniä, ja itken.

En tiedä ollako kateellinen vai vähän ylimielinen näiden netin deittipalstojen ja parinhaku-ilmoitusten vuoksi. Onhan se, aikamoista, jos lyhyen ilmoituksen lukemalla voi sanoa että tuossa on sitä jotain. Samalla tavalla aikamoista kuin kapakoissa syntyneet suhteet - humalaspäissään eksyy jonkun asennolle, harrastaa suojaamatonta ja soheroa seksiä, ja se on sitten siinä. Jos ei aamulla lähte huutaen karkuun, syntyy suhde.

Jos näin lähtee, se on aika hienoa. Miten muutenkaan lähtisi? Missä toista ihmistä voi tarkkailla niin pitkään että pystyy muodostamaan kattavan ja kokonaisvaltaisen mielipiteen siitä että voisihan tuota polkaista, kunhan pysyy muuten hiljaa? En tiedä. En ole kokeillut. Haluan silti näin platonisessa hengessä kokeilla siipiäni.

Nelikymppinen rakkauden metsuri etsii savottaa; työkalut on, tuo sinä sensuelli sekapuumetsä ja mättäät. En etsi komeinta lehmusta, mutta ihan käkkärämäntyyn en kajoa.

Olen lihaksikas ja vatsakas könsikäs, jolla on silmää hyville riimeille ja einogrönmäiselle lauseentaivutukselle. Elän kaksois- tai parhaillaan kolmoiselämää. Harrastuksiksi voin mainita lomakuvien katselun diaprojektorilla, moralisoinnin ja paatuneen ihmisvihan. Ei haittaa vaikka et jakaisi kaikkia harrastuksia, uskon myös yksilöllisyyteen! Kotimainen iskelmä on lähellä sydäntä. Poltan ja juon viinaa - toivottavasti sinäkin. Tai, polttamisen kanssa ei niin väliä.

Sinä saisit olla kaunis ja vähän yksinkertainen; fiksut naiset ovat vähän pelottavia, sitä äkkiä luulee että ne naureskelevat siippansa kelmeälle olemukselle, läskille ja työkaluille jotka eivät pärjää alan elokuvien kuvakulmille. Heikko tai korkeintaan kohtalainen itsetuntokaan ei ole pahitteeksi. Osaatko leipoa omenapiirakkaa? Muistutatko äitiäni? Äiti oli hieno ihminen.

Parhaan kuvan minusta saat lukemalla kirjoituksiani. Pidän myös eläimistä, lapsista, hyväntekeväisyysjärjestöistä ja pitkistä kävelyretkistä joutomaalla.

Kuvaa ei just nyt ole, mutta kuvittele minulle suosikkinäyttelijäsi vartalo, Ruben Stillerin huulet ja Loka Laitisen valloittava huumorintaju. Mottoni: Alea, Jacta, Est!

Sinun,

Herttua Juhana.

(Vähän on laimea. Mutta tätä kun vähän aikaa harjoittelee, voi lähteä aavalle merelle kalaan. Tiedä minkälaista sutturaa on postilaatikko kohta täynnä.)

Jatkaakseni, kun jotain vielä jäi hampaankoloon. Ehdotukset mainostauon paikaksi ja valtakunnallisten televisiokanavien kevätkauden ohjelmistoon.

Viimeinen pari uunista ulos

Reality-sarja tavallisten ihmisten työarjesta. Kuka lähtee ja kuka jää? Katso puolen vuoden ajan miten osastollinen ihmisiä, jotka voisivat olla naapureitasi, elävät epätietoisuudessa ja tietävät vain, että joku lähtee ja joku jää. Joidenkin jaksojen lopussa johtoryhmä kokoontuu ja päättää kuka lähtee. Katso läheltä miten liittoumat muodostuvat ja hajoavat, ja miten pitkälle ihminen on valmis menemään säilyttääkseen illuusion kunnon elämästä.

Lopulta kaikki lähtevät.

Armon pala

Suositun Viimeinen pari uunista ulos reality-sarjan toinen tuotantokausi. Seuraa tavallisten ihmisten piinaavaa taistelua byrokratian pauloissa, näe kuumottavia hetkiä työvoimatoimiston odotushuoneessa. Ohjelma menee ihmistä lähelle. Joidenkin jaksojen lopussa osa kilpailijoista putoaa ansiosidonnaiselta. Osakilpailujen voittajilla on mahdollisuus hakea budjettiinsa lisärahaa sosiaalitoimistosta.

Jos et pärjää, olet vain huono ihminen.

Kultakutri

Joukko myöhäisessä teini-iässä olevia, syömisongelmaisia tyttöjä suljetaan herkkuhuoneeseen, jossa sohvan ja television lisäksi on vain jääkaappi täynnä toistaan kutsuvampia herkkuja, ja vessa. Kuka vastustaa perunalastujen houkutuksen, kuka mansikkajäätelön seireeninkutsua? Voittaja on se, joka syö eniten, mutta lisää vähiten elopainoaan. Kilpailuhuoneessa ei ole teräviä esineitä, eikä kilpailijoiden anneta ottaa mukaan vyötä.

Vessassa bulimiakamera.

Tiedän mitä teit viime yönä

Parisuhdekilpailu, jossa suhteen toinen osapuoli yrittää narauttaa toisen uskottomuudesta. Jännäksi kilpailun tekee se, että kilpailijat saavat itse määritellä missä uskottomuuden raja menee! Näe, millaista henkistä kasvua aiemmin teknisestä löyhä ihminen kokee murtautuessaan puoliskonsa sähköpostitilille ja rakentaessaan elegantin peilijärjestelmän jolla valvoa nettisurffailua.

Kuka ensin unohtaa laittaa kännykkänsä äänettömälle ja jättää tekstiviestit tuhoamatta?

Urban predator

Ohjelmakonsepti myyty ulkomaille, kuvaus poistettu.

Hyvää televisiosyksyä.

Mainostaulut tietävät kertoa, että ensi sunnutaina on perhejuhlan paikka ja maailmaan pukkaa vauvaa. Epäilen kyllä että pienokainen syntyy keskosena, ja perheessäkin yhdistyvät alkoholisti-äitien ja futisvalmentaja-isien huonoimmat puolet.

Kysyn nyt ihan vakavissani; mitä hauskaa on siinä, että lauma laulutaidottomia ja kieroutuneella minä-kuvalla varustettuja lapsia nolataan valtakunnallisella televisiokanavalla? Missä kohtaa piti nauraa ja kenen piti nauraa, ja pitikö nauraa itselleen vai muille? On kauhean vaikea löytää mitään positiivista siitä että joku kauhan asemesta teelusikalla itsekritiikkiä saanut, elämästä eksynyt ja mahdollisesti jälkeenjäänyt poika tai tyttö liikehtii ruudussa nivelvammaisen ketteryydellä ja laulaa kuin kuka tahansa meistä suihkussa laulaa. Huonosti ja kurlaten.

Kumpaa tulisi syyllistää, televisiokanavaa joka tätä esittää, vai katsojia, jotka saavat televisiokanavan satsaamaan tälläiseen? Ja onko omatunto puhdas jos voi sanoa että “tehän tätä katsotte” ja nauraa matkalla pankkiin? Kumpi on syyllinen, teloittaja vai innokas yleisö? Vai toteutuuko tässä jokin runollinen oikeus teloitetun rikoksista ihmisyyttä vastaan?

Minun on vaikea ymmärtää, samalla tavalla kuin on vaikea ymmärtää että vajaamielisten hyväksikäytöstä voi saada linnaa. Eiväthän ne, käytännöllisesti ajatellen, mitään kiellä kun eivät ymmärrä kieltää. Silti tapaan olla sitä mieltä, että kaikki mitä ei ole erikseen kielletty, olisi sallittua.

Jos jostain pitää sallimusta kiittää, niin katsojien lyhyestä muistista.

Oletteko nähneet? Lämpimällä säällä, jos jostain löytyy haaska, moottoritietä koristamaan jäänyt jäniksenraato tai muu ruumis, pörrää kohta ympärillä iso lauma pulleita, iloisia kärpäsiä. Välillä tuntuu että ne penteleet ovat jossain lähellä piilossa odottamassa että milloin kajahtaa ja pöytä on katettu. Viattomia luontokappaleita, elämän suuressa ravintoketjussa! Kaikella on paikkansa ja kaikella on aikansa.

Ihmisten kanssa menee huonommin. Ei tarvitse olla kovin isot ympyrät, niin on nurkat täynnä raatokärpäsiä. Ja niiden perässä tulee perskärpäsiä, edellisten pikkuveljiä. Eivät malta odottaa että tulee ruumita, vaan löllyvät paikalle hyvissä ajoin jos ilmassa vain on lupauskin verilöylystä. Joskus riittää jo lihava saalis. Että kattokaa pojat, tuossa on, tuo kurottaa niin korkealle että jos joukolla mäjäytetään, saadaan safkat koko talveksi. On kynttilän päälle vakkaa tarjolla enemmän kuin juustokupua Tupperware-esittelyssä.

Rakkaat ystävät ja kanssakärpäset, me elämme ruumiiden luvatussa maassa. Täällä saa sitä mitä tilaa; jos innostut, nouset korokkeelle ja keräät yleisön, jo kuuluu surina massasta. “Paskaa”, “Millä lihaksilla?”, “Jos mulla ei oo kivaa, ei sulla oo kivaa!” Sitä huomaa, että on suu kärpästä täynnä, ja kun huutaa, huomaa äkkiä surisevansa itsekin. Vähät onnensa voi puristaa siitä tiedosta ettei ainakaan erotu joukosta.

Sitä vain, rivien välistä, että pitäisi jättää safkaa talven varalle. Ei voi koko aikaa olla pörisemässä. Ja onhan se nyt perkelettä, kun perskärpäset käyvät uhittelemaan ennen kuin on ruumiista tietoakaan.

Iltatuuli tuo tullessaan lupauksen verestä. Bzz!

Kyllästyttää joka suunnalta puskeva vaaleanpunainen naminami. Hevoset laitumelle keväällä, talleihin syksyllä, se on maan tapa. Jaksa lukea enää yhdenkään nallekarhun tai barbien (bar-bi?) onnenmehuista kosteaa hehkutusta sitä miten minun rakas sitä ja minun rakas sitä. Minua paskan vertaa kiinnosta mitä se päiväuniesi kohde ja nuoruuden katkeran riutumisen palkinto tänään teki. Sinä kiinnostit, ennen. Nyt Sinä olet kadonnut ja paikalla on joku yhteen hitsaantunut entiteetti josta ei ota päätä eikä häntää. Kulta, tule pyyhkimään. Oikun sä pyyhit hellästi. Rakkaudella.

Kellä onni, se vakan alle. Siellä hyvä.

Sen enempää en jaksa tätä valtaisaa seksuaalisuuden esiinmarssia. En ole jaksanut koko uudella vuosituhannella, kun sänkykamaritouhu on puskenut itsensä voimalla (siinä on sanaleikki, heikki) lehtipisteiden eturiviin, iltapäivälehtien viikonloppunumeroihin ja ylipäätänsä ruokapöydälle. Kyllä minä panemista ymmärrän. Siitä puhumista en oikein jaksa.

Nyt, lapset, tarkkana: seksi on alkukantaista ja likaista touhua. Hauskaakin, samalla tavalla kuin lihansyönti. Siinä pääse sekä saaliseläimen että saalistajan luonto oikeuksiinsa. Tai kuten menneiden vuosien kulttuuripläjäyksessä sanottiin:

No pärkkele, nyt lähtis vahvat hormonit jyllittämään. Taidan lähte jörnimään.

Siinä kun hulvauttaa kebablihan salaatinlehdelle ja on että jynkyti jynkyti, ei ole maailma ylevä, kaunis, henkinen, läheinen, jännittävä, iloinen tai romanttinen. Silloin maailma on lihaa. Lotisevaa, kosteaa, humuista lihaa. Ollaan perusasioiden äärellä. Ja sinne voidaan myös jäädä. En halua saastuttaa jo ennestään likaista mieltäni ajattelemalla mielikuvaani teistä örisemässä ja voihkimassa. En halua. Pitää juoda viikko kodin putkimiestä sen jälkeen ja huuhtoa silmät lipeällä.

Ja kaikkein pahinta? Yhdistäkää edelliset. Olen vähästä kiitollinen ja eritoten siitä että vaaleanpunaiseen asuntovaunuun muuttaneet ja hetkellisesti henkisiksi keskosiksi muuttuneet pupujussikat ja namitukat eivät jaa kanssani niitä intiimejä hetkiä kun fjongalla on oma tahtonsa, kehon ulokkeiden ja sisäkkeiden tuntemattomuus aiheuttaa häveliäitä pyrskähdyksiä ja coitus interruptus pyyhitään ihanan pehmeään serlaan tai yövieraan lakanoihin.

Mielummin vaikka niitä digikameroita. Mielummin vaikka, voi hyvä luoja, näitä nettitestejä. Ihan mitä vain.