Rakas projektipäällikkö
Ne jotka osaa, ne tekee mitä vaan. Ne jotka ei, ne ryhtyy opettamaan.
En ole tamperelaisten, pitkähiuksisten kaljupäiden viisastelun ylin ystävä, mutta tuo on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Ehkä siksi että sen voi jokainen sovittaa haluamallaan tavalla keneen tahansa tuntemaansa karvalakki-einariin.
Sitä minä ihmettelen, että miksi hallinnollisille paikoille eksyy niin usein se lahjattomin kansanosa? Tarkoitan nyt projekti- ja keskijohtoa, sitä porukkaa jonka pitäisi pyörittää jokapäiväistä suurta leipäkonetta joka myös työelämänä tunnetaan. Onko uraputkessa joku siivilä sillä kohden, sellainen johon jäävät ne joilla on enemmän kunnianhimoa kuin ammattitaitoa? Hyvä on jos jäävät, huono on kun ei siivilää koskaan puhdisteta. Olenko yksin, jos väitän että sekä toimialan (ml. tekniikka, jos sellaista on tarjolla) että johtamistaidon tunteva keskijohto on vähän kuin pieru Saharassa; harvinainen, eksynyt ja yksin.
Turhan usein tilanne on tämä; keskijohtoon eksyvät ne joiden ura yrityksessä on ollut lyhyt (elleivät tule suoraan ulkopuolelta) ja joiden kokemus käytännön työstä on vähän kuin Kulttuuriministerin ote todellisuudesta - vähäinen ja hapuileva. Ole siinä sitten yhtä hymyä kun työnjohto hapuilee ovenkahvaa pimeässä komerossa jonne on itsensä lukinnut, mutta kuvittelee olevansa karkkikaupassa. Että kun kysyt pitäisikö mielestään olla näin vai näin, saat vastaukseksi “Uh-huh… Kai se on ihan hyvä noin. Sää tiiät nää asiat, mää en oikein. Saisko ton Exceliin?”
Sitten runkataan työajan kirjauksia ja -arvioita maailman tappiin asti. “Kävikkö vessassa? Kauan meni? Mää aattelin vielä jakkaa tän homman kahtia, että ois niinku homman alku ja loppu. Tiäksää, että on niinku toteumat kunnossa. Nyt on kaheksan päivän hommalla kolomisensataa tehtävää ja osatehtävää, sillä pärjätään!”
Jossain näillä tienoilla voi kuulla ammattimiesten itkevän vessassa kohtaloaan. Työpaikoilla ei vain ole tarpeeksi viinaa.
En muista kuka keksijä antoi nimensä laille, joka kuvaa prosessia, joka väistämättä johtaa paskaan johtoon. Idea on, että eteenpäinpyrkivä ihminen myös pääsee eteenpäin ja reitti tyssää vasta, kun ihminen on päässyt tasolle, jolla ihan oikeasti ei enää pärjää. Varsinaisen lain muotoilu on elegantimpi, mutta varmaan tuostakin saa juonesta kiinni.
Comment by Junakohtaus — October 7, 2005 @ 5:15 am
Ongelmahan on siinä, että kun asiasta tietää tarpeeksi vähän, ettei ymmärrä miten paljon vielä olisi mitä pitäisi tietää, luulee tietävänsä kaiken. Kyllä sitä on itse kukin ollut siinä teini-iän tai ammattitaidon vaiheessa, kun kuvittelee tietävänsä kaikesta kaiken. Ja kun on sillä tasolla, että alkaa jo oikeasti tietämään jotain, tietää jo mitä kaikkea ei tiedä, jolloin mieluummin astuu syrjään opettelemaan asioita, ja antaa “tietäville” tietä. Unohtaa vaan, että ne tietävät eivät tiedä kuin korkeintaan perusteet. Olikohan tuo Platon, joka totesi, että “Olen viisaampi kuin sinä siksi, että tiedän etten tiedä mitään.”
Comment by Sebastyne — October 15, 2005 @ 1:04 pm